Ikäraja +18

Veikkaus varautuu 31 työpaikan lakkauttamiseen

Kuvassa Veikkauksen toimiston ovi Helsingin Pohjois-Haagassa Kehä 1 varrella. Kuvassa näkyy oveen kiinnitetty World Lottery Association (alan etujärjestö) antama sertifikaatti.

VALTIONYHTIÖ Veikkaus on käynnistänyt useita muutosprosesseja valmistautuessaan rahapelijärjestelmän uudistukseen, joka avaa lisenssimarkkinan Suomessa vuonna 2027.

Yhtiö arvioi, että organisaatiouudistukset johtavat kymmenien työpaikkojen katoamiseen. Samalla se kuitenkin rekrytoi uusia asiantuntijoita digitaalisen liiketoiminnan vahvistamiseksi.

Veikkauksen 20.10.2025 antaman tiedotteen mukaan muutosneuvottelut koskivat kolmea eri toimintoa ja yhteensä 75 työntekijää.

Arvioiden mukaan 20–31 työsuhdetta voi päättyä ja 20–30 työntekijän työsuhteen ehtoja voidaan muuttaa.

Samalla suunnitteilla on kuitenkin jopa 22–28 uutta tehtävää.

VAIN muutamaa päivää myöhemmin, 23.10., Veikkaus kertoi saaneensa päätökseen vedonlyönnin ja nettikasinon muutosneuvottelut.

Niiden tuloksena 14 työsuhdetta päättyi ja 19 työntekijän tehtävä muuttui.

Samaan aikaan yhtiö ilmoitti palkkaavansa vuoden aikana yli 30 uutta digitaalisen kanavan ja vedonlyönnin ammattilaista.

Rekrytointisivujen mukaan Veikkaus hakee lokakuun lopulla 2025 osaajia erityisesti teknologia- ja digirooleihin.

– Jouduimme tekemään inhimillisesti katsottuna kipeitä päätöksiä, mutta ne ovat välttämättömiä yhtiön tulevaisuuden kannalta. Katseet suuntautuvat myös Suomen rajojen ulkopuolelle, sillä haluamme olla vahva, kasvava ja kannattava myös tulevaisuudessa, sanoo liiketoimintajohtaja Jarkko Nordlund.

Nordlund viittanee Veikkauksen tytäryhtiö Fennica Gamingin viimeaikaisista ilmoituksista niin Arabiemiraattien lisenssin saamisen kuin Yhdysvaltojen markkinoille tähtäämisen osalta.

Muutos heijastaa murrosta, jossa vuonna 1940 perustetun valtion suojaaman monopoliaseman varassa kasvanut yhtiö pyrkii profiloitumaan modernina brändi-, peli- ja teknologiayhtiönä kansainvälisessä kilpailussa.

Kuva: Reija Laaksonen

VIESTINTÄ- JA HENKILÖSTÖJOHTAJA Reija Laaksonen painotti, että muutokset ovat välttämättömiä, jotta organisaatio voi kilpailla, kun kansainväliset rahapeliyhtiöt saapuvat Suomen markkinoille.

– Kilpailu tulee varmasti olemaan todella kovaa, sen osoittavat monet merkit jo nyt. Veikkaus on vahva yritys, joka pärjää kilpailussa, mutta organisaationa meidän pitää tässä tilanteessa muuttu

Eduskunnan on määrä käsitellä uusi rahapelilaki vuoden 2025 loppuun mennessä, kun hallintovaliokunta on ottanut huomioon perustuslakivaliokunnan ehdotukset mainonnan ja verotuksen selkeyttämisestä.

Sen myötä urheiluvedonlyönti ja nettikasinot avataan myös yksityisten toimijoiden lisensseillä, kun taas lottopelit, arvat ja fyysiset automaatit jäävät jatkossakin Veikkauksen yksinoikeudeksi.

YHTIÖ kertoo että kilpailukyvyn vahvistamiseksi toteutettavan laajemman strategisen uudistuksen yhteydessä on tarkoitus luoda 22–28 uutta työpaikkaa.

Uudistusten tarkoituksena on keskittää Veikkaus ydinliiketoimintaansa ja valmistautua kilpailun kiristymiseen, kun Suomen pitkäaikainen rahapelimonopoli puretaan.

Eduskunnan äänestettäväksi odotetun uuden lisenssimallin mukaan yksityiset toimijat voivat hakea lupia tiettyjen rahapelituotteiden tarjoamiseen, mikä lopettaa Veikkauksen yksinoikeuden Suomen markkinoilla.

Lähteet

Veikkaus tiedote, ”Veikkauksen valmistautuminen vuoteen 2027 jatkuu – organisaatioon suunniteltu uudistuksia” 20.10.2025

Veikkaus tiedote, ”Veikkauksen Vedonlyönti- ja nettikasinotoiminto uudistuu – palkkaa vuoden aikana kymmeniä uusia työntekijöitä” 23.10.2025

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Comments
Eniten ääniä
Uusimmat Vanhimmat
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Rahapelisanomat rahapelien esto
Avuksi Betblocker?

Betblocker estää rahapelisivujen toimimisen laitteellasi.

Kasinotrendi 2025

Mitä ovat kierrätysvapaat bonukset?