YHDYSVALLOISSA koripallon NBA on joutunut keskelle laajaa vedonlyöntiskandaalia. Viranomaiset ovat ottaneet kiinni yli 30 henkilöä, joista tunnetuimpia ovat nykyinen Miami Heat tähti Terry Rozier sekä valmentajaksi siirtynyt Chauncey Billups.
FBI:n mukaan tapaukseen liittyy mafiataustaisia verkostoja, huipputeknologialla manipuloituja pokerikortteja sekä otteluiden tuloksiin ja pelaajasuorituksiin kytkeytyvää vedonlyöntiä. Rahavirtojen arvioidaan olleen kymmenien miljoonien dollarien luokkaa.
Rozieria epäillään vedonlyöntivilpistä ja sisäpiiritiedon välittämisestä vedonlyöjille.

FBI:n johtaja Kash Patel kertoi, että vuosia kestäneen, 11 osavaltiota kattaneen ja kymmeniä miljoonia dollareita koskevan tutkinnan tuloksena pidätettiin yhteensä 34 henkilöä.
Useat syytteet koskevat neljää mafiasukua ja järjestäytyneen rikollisuuden verkostoja.
Viranomaisten mukaan kyse oli kahdesta toisiinsa liittyneestä rikosjärjestelystä.
Ensimmäinen koski otteluiden manipulointia, jossa hyödynnettiin pelaajien ja valmentajien sisäpiiritietoa vedonlyönnissä.
FBI nosti esiin esimerkin vuodelta 2023, jolloin Terrry Rozier oli vihjannut lähipiirilleen lyödä vetoa sen puolesta, että hänen omat pelitilastonsa jäävät yhdessä ottelussa normaalia matalammiksi.
Toinen järjestely koski laittomia pokeripelejä, joissa käytettiin erikoistekniikkaa kuten huijauslinssejä ja röntgenpöytiä.
Näillä menetelmillä uhreilta huijattiin arviolta noin seitsemän miljoonaa dollaria.
PORTLAND TRAILBLAZERS päävalmentaja Chauncey Billups, joka on entinen viiden tähdistöottelun pelaaja ja vuoden 2004 NBA-mestari, yhdistettiin New Yorkin mafiaan liittyviin pokeripeleihin.
Häntä epäillään osallistumisesta peleihin, joita järjestettiin luksuspaikoissa New Yorkissa, Miamissa, Las Vegasissa ja Hamptonsissa.
FBI:n mukaan nämä pokeripelit olivat osa laajaa rahavirtaa, joka ruokki tunnettuja rikollisperheitä, kuten Gambinoa, Bonannoa ja Genovesea.
KOKONAISUUDESSAAN pidätyksiä on tehty yli 30, ja mukana on niin NBA:n entisiä ja nykyisiä pelaajia kuin neljän suuren mafiasuvun jäseniä ja yhteistyökumppaneita.
Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjien mukaan rikollisjärjestöt loivat urheilun kautta “taloudellisen putken” järjestäytyneelle rikollisuudelle ja käyttivät hyväksi sitä, että vedonlyönti on valtavan suosittua.
Tutkinnassa on noussut esiin myös muita NBA-seuroja, kuten Charlotte Hornets, Los Angeles Lakers ja Toronto Raptors.
Lue myös: NHL-tähti Brady Tkachuk kyllästyi vedonlyöjien häirintään
VEDONLYÖNTIJÄRJESTELYSSÄ hyödynnettiin yksityiskohtaista tietoa pelaajavaihdoista, kokoonpanoista ja ottelusuunnitelmista.
Näiden avulla rikolliset pystyivät asettamaan vedot tietäen ennakolta, millaisia tapahtumia kentällä voisi olla luvassa.
Trumpin nimittämä FBI:n johtaja Kash Patel kuvasi tiedotustilaisuudessa huijausta “mieltä järisyttäväksi” ja kertoi sen liikkuneen kymmenissä miljoonissa dollareissa useiden vuosien aikana.

SYYTTEET kattavat laajan kirjon rikoksia, kuten petokset, rahanpesun, kryptovaluuttahuijaukset, kiristykset ja jopa aseelliset ryöstöt.
NBA on reagoinut välittömästi ja asettanut sekä Chauncey Billupsin että Terry Rozierin sivuun tehtävistään tutkinnan ajaksi.
Liiga on ilmoittanut tekevänsä tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa.
OIKEUDENKÄYNNIN on määrä alkaa lähiviikkoina, ja ne tulevat olemaan tarkassa seurannassa niin mediassa kuin urheilupiireissä.
Ammattikoripallon ympärillä liikkuu valtavia rahavirtoja, ja kun vedonlyönti ja urheilun sisäpiiritieto yhdistyvät, houkutus väärinkäytöksiin kasvaa.
Terry Rozier vapautui perjantaina 24.10. vankilasta 6 miljoonan dollarin takuita vastaan.
Lähteet
Artikkelikuva Getty Images
Sigma.world – Shirley Pulis Xerxen, 23.10.2025
Iltalehti – Juuso Taipale, 23.10.2025
CBSMiami – Rozier takuiden maksaminen, 24.10.2025