Maltillisten aikuisten media

Hacksaw pörssiin – Myy osakkeita 351 M € edestä

HACKSAW Gaming on ilmoittanut suunnitelmistaan listautua Nasdaq Tukholman pörssiin.

Vuonna 2018 perustettu kasinopeleistään tunnettu toimittaja aikoo tarjota osakkeitaan kansainvälisesti.

Listautumisanti koostuu pelkästään nykyisten omistajien myymistä osakkeista, joten Hacksaw ei itse kerää listautumisella uutta pääomaa.

Listautumisella Hacksaw pyrkii ennen kaikkea parantamaan näkyvyyttään sijoittajien keskuudessa sekä tarjoamaan nykyisille osakkeenomistajille mahdollisuuden likvidoida omistuksiaan.

Hacksaw toimitusjohtajan LinkedIn ilmoitus pörssiinlistautumisesta.

Yhtiön toimitusjohtaja Christoffer Källberg kommentoi listautumista toteamalla Hacksawin onnistuneen vakiinnuttamaan asemansa johtavana toimittajana kansainvälisillä kasinomarkkinoilla vahvan teknologiavetoisen strategiansa ansiosta.

Hacksawin kasvuvauhti on ollut erittäin nopeaa: vuonna 2024 liikevaihto nousi 137 miljoonaan euroon, mikä oli yli kaksinkertainen edellisvuoden 67 miljoonaan euroon nähden.

Myös analyytikot ovat kiinnittäneet huomiota yhtiön kannattavuuteen. EBIT-marginaali nousi viime vuonna 84 prosenttiin, mikä on erittäin korkea lukema myös rahapelialan mittapuulla.

Rahapelisanomien haastattelemien alan ammattilaisten mukaan Hacksaw on noussut Suomessa kolmen suurimman pelintarjoajan joukkoon. Sen hedelmäpelit ovat suositumpia kuin NetEntin tai Nolimit Cityn pelit. Vain jättiläiset Play’n GO ja Pragmatic Play ovat säilyttäneet Hacksawia korkeamman suosion.

Lisäksi Hacksaw toimii laajalti säädellyillä markkinoilla, kuten Iso-Britanniassa, Ruotsissa ja Yhdysvaltojen osavaltioissa, mikä tukee sen markkina-asemaa ja luo vakautta toimintaan.

SÄÄNTELYN näkökulmasta Hacksawin listautuminen ei kuitenkaan ole täysin riskitön. Yhtiö on aiemmin kohdannut ongelmia, kuten varoituksia ja sakkoja Ruotsissa vuonna 2023.

Vaikka Hacksaw ilmoittaa keskittyvänsä säädeltyihin markkinoihin, sijoittajien näkökulmasta avoimeksi jää, kuinka suuri osa liikevaihdosta tulee mahdollisesti harmaaksi luokitelluilta markkinoilta, kuten Suomesta.

Vaikka Hacksaw-pelit lisättiin Veikkauksen listoille toukokuussa 2025, myös harmaat operaattorit näyttävät tarjoavan niitä suomalaisille pelaajille.

Tämä voi vaikuttaa yhtiön arvostukseen ja sijoittajien arvioihin listautumisen yhteydessä.

Sijoittajien kiinnostusta kasvattaa myös Hacksawin lupaama aktiivinen voitonjako. Yhtiö aikoo palauttaa jopa 75 prosenttia nettovoitostaan osinkoina tai osakkeiden takaisinostoina. Pitkän aikavälin kasvutavoitteeksi Hacksaw on ilmoittanut yli 30 prosentin vuotuisen liikevaihdon kasvun.

Listautumisella Hacksawin omistajat tavoittelevat noin 2 miljardin euron arvostusta, ja anti on tarkoitus toteuttaa vielä kesäkuun loppuun mennessä.

Kyseisellä valuaatiolla Hacksawin arvo vastaisi suunnilleen Sanoman ja Viking Linen yhteenlaskettua markkina-arvoa.

Lähteet

iGaming Next

Gambling News

Veikkaus / Hacksawgaming.com

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Comments
Eniten ääniä
Uusimmat Vanhimmat
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Rahapelisanomat rahapelien esto
Avuksi Betblocker?

Betblocker estää rahapelisivujen toimimisen laitteellasi.

Kasinotrendi 2025

Mitä ovat kierrätysvapaat bonukset?