RAHAPELIPOLITIIKKA Suomessa on murroksessa, joka olisi vaatinut enemmän aikaa ja vähemmän poliittista kiirettä.
Eduskunnan päätös lykätä rahapelilain voimaantuloa puolella vuodella paljastaa, kuinka keskeneräinen ja ristiriitainen uudistus yhä on.
Veikkauksen monopolin purkaminen verkon kasino- ja vedonlyöntipeleissä on historiallinen ratkaisu.
Lisenssimalliin siirtyminen vastaa todelliseen ongelmaan: suuri osa suomalaisten rahapelaamisesta tapahtuu jo nyt ulkomaisilla sivustoilla, joihin Suomen lainsäädäntö ei ulotu.
NYKYINEN järjestelmä ei enää kykene täyttämään sille asetettua valvonta- ja haittojen ehkäisytavoitetta.
Samalla uudistuksen riskit ovat kiistattomat. Kansainväliset kokemukset osoittavat, että markkinoiden avaaminen lisää mainontaa ja pelaamisen näkyvyyttä.
Tämä heijastuu väistämättä myös pelihaittoihin. Hallituksen esityksessä tunnistetaan nämä riskit, mutta vastaukset jäävät vajavaisiksi.
ERITYISEN HUOLESTUTTAVAA on, ettei esitys sisällä kaikille toimijoille yhteisiä ja sitovia tappiorajoja, vaikka tutkimusnäyttö tukee niiden tehokkuutta.
Lain valmistelussa kiire oli itse aiheutettua.
Virkamiesten toistuvat varoitukset aikataulun kireydestä ohitettiin, kunnes poliittinen todellisuus – vaalit ja pelko mainoskohusta – pakotti lykkäykseen. Tämä ei ole esimerkki pitkäjänteisestä tai tietopohjaisesta sääntelystä.
RAHAPELIPOLITIIKASSA on kyse arvovalinnasta. Jokainen askel, joka lisää pelimarkkinoiden houkuttelevuutta, on ristiriidassa haittojen vähentämisen kanssa.
Jännitettä ei voi poistaa, mutta sitä voi hallita. Se edellyttää tiukkaa, yhdenmukaista sääntelyä ja valmiutta korjata lakia nopeasti, jos seuraukset osoittautuvat odotettua vakavammiksi.
Lisenssimalli voi olla perusteltu ratkaisu, mutta vain, jos vastuu asetetaan aidosti taloudellisten tavoitteiden edelle. Muuten vaarana on, että Suomi vaihtaa hallitun ongelman hallitsemattomaan – ja huomaa sen vasta liian myöhään.
