Maltillisten aikuisten media

Veikkaus pelastaa Peluurin toistaiseksi

Kuvassa Peluuri auki tietokoneella (KUVA: Veikkaus)

VEIKKAUS jatkaa Peluuri-palvelun rahoittamista vuoden 2026 loppuun asti. 

Päätös syntyi tilanteessa, jossa valtion uusi budjetti ei sisältänyt määrärahaa palvelun siirtämiseksi sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle.

Peluuri on vuodesta 2004 toiminut tukipalvelu, joka tarjoaa apua peliongelmista kärsiville ja heidän läheisilleen. Palvelua tuottavat A-klinikkasäätiö ja Sininauhasäätiö.

Veikkauksen mukaan palvelu on erityisen tärkeä nyt, kun pelaamisen saatavuus kasvaa tulevan järjestelmäuudistuksen myötä. 

Veikkauksen vastuullisuusjohtaja Susanna Saikkosen mukaan yhtiö haluaa kantaa vastuuta tilanteessa, jossa lainsäädäntöä uudistetaan mutta siirtymäajan ratkaisut jäävät epäselviksi. 

”On tärkeää, että apu on saatavilla koko siirtymävaiheen ajan. Toivomme, että yhteiskunta sitoutuu pitkäjänteisesti haittojen ehkäisyyn, ja että digitaaliset tukipalvelut säilyvät”, Saikkonen sanoo.

Rahapelisanomat kuvankaappaus Peluurin Facebook sivulta.

PELUURIN tulevaisuus riippuu pitkälti siitä, millaisia konkreettisia päätöksiä valtio tekee uudessa rahapelaamisen kehyksessä.

Peluuri on toiminut Suomessa yli 20 vuoden ajan, ja sen rahoitus on vaihdellut rahapelijärjestelmän muutosten mukana.

Alkuvuosina tukea saatiin useista lähteistä, kuten Raha-automaattiyhdistykseltä, Veikkaukselta, Fintotolta sekä sosiaali- ja terveysministeriöltä.

Vuonna 2017 tapahtuneen yhtiöiden yhdistymisen jälkeen rahoitus keskitettiin Veikkaukselle, joka on siitä lähtien vastannut lähes koko Peluurin budjetista.

Budjetti lähes kaksinkertaistui yhdistymisen jälkeen, ja vuosina 2018–2023 Peluuri sai noin 950 000 euroa vuodessa Veikkaukselta. 

Tämä mahdollisti muun muassa verkkopohjaisten tukipalvelujen kehittämisen ja Peli poikki -ohjelman vakiinnuttamisen. 

VUONNA 2022 julkaistu rahapelipoliittinen ohjelma esitti Peluurin rahoituksen siirtämistä pois Veikkaukselta valtion budjetin piiriin. 

Kun uutta arpajaislakia valmisteltiin, arvioitiin rahapelihaittojen torjuntaan tarvittavan noin 6 miljoonaa euroa vuodessa, josta Peluurin osuus olisi lähes miljoona euroa.

Huhtikuussa 2025 julkaistussa valtiontalouden suunnitelmassa ei kuitenkaan osoitettu lainkaan määrärahaa Peluurille, vaan rahoitus oli jäämässä pois vuoden 2026 alusta. 

Tämä herätti huolta palvelun jatkuvuudesta ja johti tilanteeseen, jossa Veikkaus päätti paikata budjettivajeen omalla lisärahoituksellaan vuoden 2026 loppuun asti. 

Nyt katseet kääntyvät hallitukseen, jonka on päätettävä Peluurin pitkäaikaisesta rahoitusratkaisusta tulevassa arpajaislain uudistuksessa.

RAHAPELIHAITTOJEN ehkäisy ja hoito ovat keskeisiä ehtoja, jos rahapelaamista halutaan sallia osana viihdettä.

Jos pelaaja ajautuu vaikeuksiin, koska pelaaminen ei pysy hallinnassa, on tärkeää, että hänellä on mahdollisuus puhua asiasta ammattilaisen kanssa. 

Peluurin henkilöstö on erikoistunut juuri rahapelaamiseen liittyviin ongelmiin, joten kyseessä on nimenomaan asiantuntija-apu.

Monelle Peluuri kuulostaa olleen ensimmäinen ja ainoa paikka, jossa pelaamisesta on voinut puhua.

SUOMEN rahapelimarkkina on arvoltaan noin miljardi euroa vuodessa. Mitä suuremmaksi markkina kasvaa, sitä suuremmaksi kasvavat myös haitat.

Vuonna 2022 ehdotettu tulevaisuuden valtion tuki Peluurille oli noin miljoona euroa, mikä vastaa siis vain promillen osuutta markkinasta. 

Promille tuntuu pieneltä luvulta, kun tarkastellaan sitä haittojen määrää, jonka peliongelmat voivat aiheuttaa yksilölle, perheelle ja yhteiskunnalle.

Herääkin kysymys, kuinka paljon turvallisempi uudesta rahapelijärjestelmästä tulisi, jos Peluurin rahoitus olisi moninkertainen?

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Comments
Eniten ääniä
Uusimmat Vanhimmat
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Rahapelisanomat rahapelien esto
Avuksi Betblocker?

Betblocker estää rahapelisivujen toimimisen laitteellasi.

Kasinotrendi 2025

Mitä ovat kierrätysvapaat bonukset?